Arvosana on laskettu kaikkien tälle kirjoitelmalle annettujen äänien keskiarvona. Ääniä annettu yhteensä 130 kpl.
Tutkielma peniksestä
Siitin eli penis on eräiden urospuolisten eläinten sukupuolielin, jolla on keskeinen rooli lisääntymisessä, seksuaalisuudessa ja eräillä nisäkkäillä virtsaamisessa. Siitin toimii uroksen yhdyntäelimenä. Siittimen kautta elimistöstä poistuu siemenneste. Seksuaalisen kiihottumisen myötä siitin paisuu erektioon, mikä on edellytyksenä onnistuneelle yhdynnälle.
Anatomiaa
Siitin on pehmeästä sidekudoksesta muodostunut putkimainen elin, joka sijaitsee etupuolella vartalon alaosassa kivesten yläpuolella. Siitin kiinnittyy lantion pohjaan eikä ole kokonaan näkyvissä.
Siittimessä on kolme paisuvaista, kaksi siittimen ja yksi virtsaputken paisuvainen, jotka muodostavat suurimman osan siittimen tilavuudesta. Paisuvaiset jatkuvat kivesten yläpuolitse lähelle peräaukkoa asti.
Ympärileikkaus
Yleisin sukuelinten keinotekoinen muuntelu on ympärileikkaus. Siinä poistetaan esinahka tai osa siitä. Joskus harvoin poistetaan samalla myös esinahan ja terskan välinen kapea ihopoimu, frenulum. Ympärileikkaus kuuluu pääasiassa kahteen maailmanuskontoon, islamiin ja juutalaisuuteen. USA:ssa ympärileikkauksesta tuli suhteellisen yleinen 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, mutta viime vuosina tapa on ollut taas väistymässä. Juutalaisessa kulttuurissa rituaalia kutsutaan nimellä Brit Milah. Ympärileikkaus suoritetaan pojille jo vauvaiässä. Joissakin afrikkalaisissa heimoissa tapa liittyy aikuistumisriitteihin varhaisessa murrosiässä. Ympärileikkaus on mahdollisesti vanhaa afrikkalaista perinnettä, josta se saattoi levitä muinaisen Egyptin vaikutuksesta Lähi-itään. Ympärileikkaus voidaan suorittaa myös terveydellisistä syistä, jos esinahka on liian ahdas. Esinahan ahtaumaa kutsutaan fimoosiksi.
Siittimen sairaudet
Virtsaputken tulehdus eli uretriitti on suhteellisen yleinen vaiva, joka ei ole kuitenkaan kovin vaarallinen. Esinahan ahtaumaa eli fimoosia esiintyy jonkin verran, ja se voidaan hoitaa ympärileikkauksella. Peyronien taudissa siitin käyristyy, koska paisuvaiskudoksen kalvoon tulee kovettumia, mutta tauti on vaaraton, joskin harmillinen. Pitkittynyt ja kivulias erektio eli priapismi vaatii hoitoa, koska hyvin pitkäkestoisessa erektiossa kudoksia uhkaa hapenpuute ja veri saattaa hyytyä siittimen sisälle. Priapismi ei yleensä liity seksuaaliseen kiihottumiseen. Mikropenis tai mikrofallos tarkoittaa epänormaalin pientä siitintä. Siittimeen ja virtsaputkeen voi tulla kasvaimia. Siitinsyöpä on kuitenkin länsimaalaisittain varsin harvinainen, ja yleisempi mm. osissa Afrikkaa.
Ensimmäinen onnistunut peniksensiirto toteutettiin Guangzhoussa, Kiinassa syyskuussa 2005.
Hyvin harvinaisia synnynnäisiä epämuodostumia ovat difallia ja afallia. Difallia aiheuttaa siittimen tai sen osan duplikaation, ja afalliasta kärsivä poika syntyy ilman siitintä. Afalliaa eli siittimettömyyttä esiintyy arviolta yhdellä 30 miljoonasta miehestä.
Siittimen stimulointi ja orgasmi
Terska on miehen herkintä aluetta ja sen stimulointi tuottaa mielihyvän tunnetta. Yhdynnässä terska hankautuu emättimen seinämiä vasten, itsetyydytyksessä terskaa stimuloidaan liikuttamalla esinahkaa sen yli ja takaisin tai suoraan kädellä. Myös siittimen vartta voidaan stimuloida puristelemalla ja hyväilemällä. Anaaliseksissä siitin työnnetään kumppanin peräaukkoon. Siittimen merkitys mielihyvän tunteiden saavuttamisessa on miehelle suuri. Usein stimulointia jatketaan orgasmiin asti, johon sukukypsällä miehellä liittyy siemensyöksy. Siemensyöksyssä siemennestettä purkautuu terskan päähän avautuvasta virtsaputken suusta. Unen aikana voi tulla myös tahaton, ns. yöllinen siemensyöksy.
Auta esseet.net -sivustoa kasvamaan!
Klikkaa itsesi heti lähetä tiedostoja -sivulle ja lähetä kaikki koneellasi lojuvat, palveluun sopivat tiedostot muiden käyttäjien saataville!
Auttamalla muita autat myös itseäsi! :)
Tiedoston lataus tallentaa paikkatiedot esseet.netin tietokantaan ip-osoitteen perusteella. Itse ip-osoitetta ei tallenneta.
Vaikka kyseessä onkin ammattikorkeakoulutasoinen esitelmä, päätin koittaa miten 9-luokalla tällä pärjää. Sain arvosanaksi kiitettävän! KIITOS TÄSTÄ!
#1 - Jalmari 09/22/2008 - 21:15
On kyllä mainio essee ja minä sain melkein täydet pisteet kun käytin samantasoista, mutta kyllä on kiitettävän arvoinen, kuten Jalmari on todennut.
#2 - Jarmo 09/23/2008 - 18:21
Mitä ")/&("!¤=!)& ? kiitettävä tollasesta aineesta ?? HUHHU miten tossakin siittimen peräaukkoon työntäminen liittyy mitenkään mihinkään ?!?!
#3 - JUST 09/24/2008 - 21:26
hyvi menee sullaki ;)

#4 - penisherra 11/10/2008 - 17:38
Kiva esitelmä xDD sain 10- oon ysil xDDDD
#5 - Terhi93 11/10/2008 - 21:49
en tajua yhtään miten tämmönen voi olla täällä parhaaks arvosteltu -.- aivan kauheeta shittiä
#6 - peku 12/13/2008 - 20:25
Kiva tutkielma, penis on kiinnostava aihe ja sain vähän lisätietoa sen ominaisuuksista xD
#7 - sarkkuliini 12/14/2008 - 00:49
Kirjoitelma siirretty uuteen kategoriaan.
#8 - Webmaster 12/14/2008 - 22:51
Mite tääl on kaikki esitelmät näin hiton lyhyitä?
#9 - kgtrdj 01/15/2009 - 21:40
Muutamia hieman pidempiä:
- http://www.esseet.net/arkisto.php?tiedosto=116
- http://www.esseet.net/arkisto.php?tiedosto=30
- http://www.esseet.net/arkisto.php?tiedosto=136
- http://www.esseet.net/arkisto.php?tiedosto=14
- http://www.esseet.net/arkisto.php?tiedosto=15
eli löytyyhän noita ja lisää saa tietysti lähettää.
#10 - Webmaster 01/16/2009 - 07:25
Me rakastetaan ********! ihan ***** hyvä tutkielma nyt sen kaikki ominaisuudet on selvillä kiitos!
nyt kelpais **** 
#11 - jansku&teme 01/19/2009 - 13:46